Menivätkö pähkinänkuoret väärään kurkkuun?
Moni poliitikko on tuntunut suivaantuneen siitä, että energiayhtiö Helen tuo Norsunluurannikolta cashewpähkinöiden kuoria täydentämään kotimaista biomassaa lämmöntuotannossaan. Hämmästyttävän monet julkiset kommentaattorit ovat leimanneet ratkaisun järjettömäksi, osin virheellisiin oletuksiin perustuen.
Tarkastellaanpa kokonaisuutta hieman. Kysehän ei ole mistään energiavallankumouksesta. Pähkinänkuoret muodostavat vain hyvin pienen osan yhtiön polttoainekokonaisuutta. Hakkuutähteet, sahanpurut ja metsäteollisuuden sivuvirrat hyödynnetään energiakäytössä myös jatkossa. Näköpiirissä ei ole tilannetta, jossa kotimainen biomassa jätettäisiin metsiin tai terminaaleihin mätänemään.
Toisin kuin moni hahmottaa, ovat merirahdin kustannukset ja päästöt erittäin vähäisiä maantiekuljetuksiin verrattuna. Kotimaan sisäisissä pidemmissä rekkakuljetuksissa aiheutuneet päästöt voivat olla jopa selvästi suurempia kuin tuhansien kilometrien merirahdissa. Utopiassa eläessä olisi toki ideaalia, jos esimerkiksi cashewpähkinätuotannon sivuvirrat pystyttäisiin hyödyntämään mahdollisimman lähellä niiden syntypaikkaa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.
Suomalaisille kaukolämpöverkot ovat ilmeisesti niin itsestään selvää perusinfraa, että monet unohtavat miten poikkeuksellinen järjestelmämme on maailman mittakaavassa. Meillä yhteistuotantolaitokset mahdollistavat sen, että samasta uusiutuvasta biomassasta voidaan tuottaa sekä sähköä että lämpöä korkealla hyötysuhteella. Afrikassa yhtälöstä puuttuvat sekä voimalaitokset että sähkö- ja lämpöinfra, joten rahtaamattomana pähkinänkuoret olisivat siellä vain roskaa.
”Suomalaisille kaukolämpöverkot ovat ilmeisesti niin itsestään selvää perusinfraa, että monet unohtavat miten poikkeuksellinen järjestelmämme on maailman mittakaavassa.”
Toisaalta tilanteen hämmästelyssä vähälle huomiolle on jäänyt kotimaisen biomassasektorin nykytila. Huoltovarmuuden turvaaminen on kyllä juhlapuheissa korostunut, mutta samalla monet ajavat politiikkatoimia, joilla kotimaisen biomassan energiakäyttöä rajoitettaisiin veroilla tai sääntelyllä. Tässä toimintaympäristössä kaupunkienergiayhtiöt varsin luonnollisesti pyrkivät ensisijaisesti vahvistamaan energiapuun käytön kestävyyttä ja hyväksyttävyyttä, mutta toissijaisesti tarkastellaan myös vaihtoehtoisia energialähteitä. Ensisijainen ja kaikki muut tavoitteet ylittävä tehtävä yhtiöillä on kuitenkin kotien lämmityksen turvaaminen.
Energiapolitiikassa keskitytään liian usein yksittäiseen energialähteeseen, minkä seurauksena kokonaisuus hämärtyy. Tuulivoima, jäte, turve, pähkinänkuoret, öljy tai ydinvoima ei mikään tarjoa järkevää ratkaisua yksin. Huoltovarmuus syntyy mahdollisimman monipuolisesta energiapaletista. Teknologianeutraali kilpailu on tässä kestävän menestyksen ydin. Jos poliittisella päätöksellä yksikin kilpailukykyinen vaihtoehto poistetaan, oli se biomassa tai pähkinänkuori, heikentää lopputulos huoltovarmuutta ja näkyy todennäköisesti myös kuluttajien energiahinnoissa.
Kaiken ohessa pitää tunnistaa, että tiettyihin tuontienergialähteisiin, kuten italialaisiin jätteisiin tai afrikkalaisiin pähkinänkuoriin liittyy riskejä, jotka pitää ottaa vakavasti. Laitosten polttoprosesseissa ja savukaasupesureissa myrkylliset aineet hajoavat käytännössä täysin. Logistiikkaketjun eri vaiheissa kuitenkin pitää olla tarkkana, varsinkin vieraslajien ja haitta-aineiden suhteen. Suomessa onkin tämän vuoksi tiukka viranomaisvalvonta. Tänne ei pidäkään saada tuoda materiaalia, joka päätyisi pilaamaan ympäristöä.
Ehkä cashewpähkinänkuorista syntynyt kohu kertoo lopulta enemmän energiapolitiikan ilmapiiristä kuin itse pähkinänkuorista. Keskustelu käy helposti mustavalkoiseksi aikana, jolloin todellisuus vaatisi ennen kaikkea pragmaattisuutta. Suomalaisten kodit pitää pitää jatkossa lämpimänä. Tähän tarvitaan kotimaista biomassaa, toimivaa kaukolämpöä, uusia teknologioita ja myös kykyä pitää useita vaihtoehtoja avoinna. Turvattua tulevaisuutta ei rakenneta yksittäisiä ratkaisuja demonisoimalla, vaan hyväksymällä tosiasiat: paras mahdollinen energiajärjestelmä syntyy monipuolisuudesta, joustavuudesta ja käytännön realismista.
Eero Haapalehto
Toiminnanjohtaja, Energiakaupungit ry