Haapalehto: Tehomaksun vastustajat kurmoottavat mökkeilijöitä
Sähkön siirtomaksut nousevat. Tämä ei ole mielipide, vaan taloudellinen tosiasia. Sähköverkkoa joudutaan vahvistamaan, koska sähkön käyttö muuttuu: huiput kasvavat, yhtäaikainen tehotarve kasvaa ja verkko mitoitetaan juuri näiden hetkien mukaan. Ainoa avoin kysymys on: kenelle lasku lähetetään?
Nykyinen järjestelmä vastaa tähän mielestäni väärin.
Suomi sähköistyy vauhdilla. Sähköautoja ladataan kotipihoilla, taloyhtiöihin rakennetaan kymmenien autojen latauskenttiä, koteihin asennetaan suuritehoisia sähkökiukaita, maalämpölaitteistoja, ilmalämpöpumppuja, porealtaita, pikalatureita, lämmitettyjä ajoluiskia ja tulevaisuudessa yhä useammin myös kotitalouskohtaisia varavoima- ja akkukokonaisuuksia. Kaikki tämä vaatii verkolta kykyä kestää yhä suurempia huipputehoja.
Sähköverkon kustannuksia eivät nosta tasaiset ja maltilliset käyttäjät. Verkon kustannukset syntyvät huipuista: niistä tunneista, kun kylmänä talvi-iltana auto latautuu, kiuas hohkaa, uuni käy ja lämpöpumppu on äärirajoilla. Verkko rakennetaan näiden hetkien ehdoilla – ei vuosikulutuksen mukaan.
Tästä huolimatta nykyisessä mallissa lasku jaetaan lähes kaikille tasaisesti. Monilla suomalaisilla, mökkeilijöillä ja maaseudun omakotiasukkailla sauna ja torppa lämpiävät pääosin puulla. Sähkön siirtomaksut ovat silti kasvaneet, vaikka heidän kiinteistönsä sähkön käyttö ei ole muuttunut 30 vuoteen. Miksi? Yksi merkittävä syy on siinä, että nykyinen tehomaksuton sähköverkkolaskutus vyöryttää toisten aiheuttamat kustannukset heidän maksettavakseen.
Tehomaksuja vastaan on noussut Omakotiliitto, ja useat kansanedustajista ovat lähteneet peesaamaan heitä. On rehellistä kysyä: miksi?
Omakotiliiton näkökulmasta muutos on hankala. Tehomaksu paljastaa, kuka oikeasti kuormittaa verkkoa ja kuka ei. Nykytila on monelle sähkötehoa tarvitsevalle omakotiasukkaalle edullinen juuri siksi, että kustannuksia maksavat myös ne, joilla ei ole suurta tehotarvetta. Tätä etua puolustetaan äänekkäästi – mökkeilijöiden ja muiden maltillisten käyttäjien kustannuksella.
Poliitikkojen motiivit liittyä kritiikkiin johtunevat siitä, että tehomaksua on vaikea ymmärtää ja selittää, minkä vuoksi se on helppo leimata ja ihmisten keskuudessa mieltää uudeksi lisämaksuksi (mitä se ei todellisuudessa ole). Tehomaksun vastustaminen tuottaa lähes pelkästään positiivista huomiota, vaikka todellinen lopputulos tarkoittaisi monille äänestäjille, kuten juuri mökkeilijöille isompia siirtomaksuja. On helpompaa huutaa yhden ryhmän puolesta kuin pyrkiä valottamaan totuutta kokonaisvaikutuksista.
Keskeinen totuus, josta vastustajat usein vaikenevat on se, että tehomaksu ei voi nostaa sähköverkon laskutusta kokonaisuutena. Sähköverkkoyhtiöiden tuotot ovat säädeltyjä. Yksi maksurakenne korvaa toisen. Jos tehomaksu tulee, vastaavasti energiamaksuja tai perusmaksuja alennetaan. Kyse ei ole lisälaskusta – vaan siitä, miten sama lasku jaetaan.
Julkisuudessa on kritisoitu tehomaksulle kaavailtua 5 kW kynnysrajaa. Käytetty retoriikka on antanut ymmärtää, että kuluttajan maksut kasvaisivat varmuudella silloin, kun tämä kynnysraja ylittyisi. Näin ei ole. Tehomaksua maksettaisiin verkkoyhtiön hinnaston mukaisesti x euroa kilowattitunnilta tuon 5 kW ylittävältä osuudelta. Ja tehomaksullinen tuote, vaihtoehtona yleissiirrolle, lähtökohtaisesti väkisinkin keventää siirtolaskun perusmaksua ja/tai energiamaksua. Korkeampi kynnysraja tarkoittaisi merkittävästi korkeampaa kW-kohtaista tehomaksua. Lisäksi korkeampi kynnys vyöryttäisi niitä tehomaksun kynnysrajan tuntumassa olevien verkonkäyttäjien kuluja edelleen niiden vähäisimmän tehotarpeen kuluttajien, kuten mökkeilijöiden harteille.
Kritiikkiä on herättänyt myös niin kutsuttu varttimitoitus, eli se, että tehomaksu määräytyisi korkeimman 15 minuutin aikana käytetyn tehon mukana. On kiinnitetty huomiota siihen, että verkkoa ei suunnitella näin lyhytaikaisen kuormituspiikin mukaan, vaan verkon osat kestävät useimmiten useamman tunnin rajumman kuormapiikin ilman ylikuumenemista. Tämä on sinänsä totta ja verkon suunnittelun näkökulmasta mittausrajan voisi asettaa myös korkeimpaan tuntiin tai ehkä vaikkapa kahteen. Kuluttajalle tämä voi olla haastava seurattava, mutta sinänsä muutos voisi olla ihan perusteltu.
Monille sähköverkkoyhtiöille on se ja sama kenelle asiakkaista lasku kohdennetaan. Energiakaupungit edustaa kuntien omistavia verkkoyhtiöitä, jotka pyrkivät tekemään vain sähköistymisen kannalta välttämättömiä investointeja tarkoituksenmukaisesti, pitäen tällä tavoin siirtomaksutaakkaa käyttäjille kohtuullisena. Me näemme tarkoituksenmukaisena sen, että lisälaskua ei lähetettäisi niille suomalaisille perheille, jotka eivät verkon vahvistamisesta pääse hyötymään.
Ilman tehomaksuja vaihtoehto on kuitenkin selvä: siirtomaksuja nostetaan kaikille. Tasaisesti. Sokeasti. Ja ennen kaikkea epäoikeudenmukaisesti. Silloin mökkeilijä maksaa sähköautoilijan latausinfran, ja puukiukaalla saunova kustantaa sähkökiukaiden vaatiman verkon.
Oma näkemykseni on se, että oikeudenmukaisuuden nimissä kaikki käyttäjät tulisi ohjata suoraan tehomaksun piiriin. Nyt lausuntokierroksella olleelle määräysluonnokselle esitetty kritiikki on sillä tavalla pöhköä, että esitys ei edes mahdollista tehomaksuperusteista maksurakennetta. Esityksessä tehomaksu voisi olla vain yksi mahdollinen vaihtoehto, aivan kuten nykyisinkin. Annettua esitystä pitäisikin muuttaa, mutta aivan toiseen suuntaan kuin Omakotiliitto ja useimmat poliitikot ovat toistaiseksi vaatineet.
Yhteiskunnan sähköistyminen jatkuu. Verkon vahvistamisen velvoitteet ovat ja pysyvät. Investointien kulut tulevat aina lopulta sähkön käyttäjien maksettavaksi. Nyt päätetään siitä, kohdennetaanko kustannukset reilusti tehoperusteisuuden kautta – vai mökkeilijöitä kurmoottaen.
Energiapolitiikka on arvovalintoja, joita olisi tärkeää pohtia yksittäisten eturyhmien avauksia pidemmälle.
Eero Haapalehto
Energiakaupungit ry:n toiminnanjohtaja