Siirry pääsisältöön

Uutiset

Kuva: NASA
Kaikki uutiset

Kaupunkienergiaa ympäristöä tuhoamatta – se on mahdollista!

15.7.2022 Uutiset

SuomiAreenassa keskusteltiin maanantaina energiasta, kun Kaupunkienergiaa ympäristöä tuhoamatta – onko se mahdollista? -keskustelutilaisuus käynnisti koko viikon ohjelmakimaran. Teltan täydeltä yleisöä seurasi aurinkoisessa Porissa suoraa puhetta kaupunkienergiasta, vihreästä siirtymästä, rahasta ja energiapolitiikasta.

SuomiAreenan rantalavan ottivat haltuun Energiakaupunkien toiminnanjohtaja Aku Aarva, kansanedustajat Kai Mykkänen (kok.) ja Heidi Viljanen (SDP) sekä Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen ja Pori Energian toimitusjohtaja Petri Paajanen. Keskustelun moderoi rautaisella ammattitaidolla toimittaja Riku Rantala.

Paneelin ensimmäinen osuus käsitteli energiamurrosta ja sen merkitystä kasvavien kaupunkien asukkaille. Toisessa osassa ruodittiin kaupunkienergiayhtiöiden ponnistuksia puhtaan energian eteen ja kolmannessa puhuttiin energiapolitiikasta ja rahasta. Panelistit kokivat erityisen positiivisen kaupunkienergiayhtiöiden saavutukset puhtaan kaukolämmön saralla, mutta huolta herätti erityisesti bioenergian tulevaisuus, metsien hiilinielujen kestävyys ja luonnon monimuotoisuus.

Tulevista eduskuntavaaleista toiminnanjohtaja Aku Aarva totesi napakasti, ettei toivo energiavaaleja:

Energia vaaliteemana vie keskustelun herkästi populistiseksi. Poliitikoille syntyy paine tehdä päätöksiä, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Paneelikeskustelun kolme tärppiä:
1️⃣ Kaukolämpö on tätä päivää ja tulevaisuutta.
2️⃣ Kaupunkilaisten valta ja vastuu kasvavat energiamurroksessa.
3️⃣ Kaupunkienergiaa on mahdollista tuottaa ympäristöä tuhoamatta – jo nyt.

Toimittaja Riku Rantala (vasemmalla kuvassa), kansanedustaja Heidi Viljanen, vanhempi tutkija Oras Tynkkynen, toiminnanjohtaja Aku Aarva, kansanedustaja Kai Mykkänen ja Pori Energian toimitusjohtaja Petri Paajanen.

Voit katsoa Energiakaupunkien Kaupunkienergiaa ympäristö tuhoamatta – onko se mahdollista? -keskustelutilaisuuden tallenteena MTV Katsomon sivuilta.