Siirry pääsisältöön

Uutiset

Kuva: NASA
Kaikki uutiset

Pori Energia: Maailman ensimmäisenen yhdistetyn lämmitys- ja viilennysenergian varasto rakenteille

1.6.2022 Tiedotteet

Pori Energia aloittaa uuden energiavaraston rakentamisen suunnitelmien mukaan kesän 2022 aikana. Varasto tullaan rakentamaan Porin Tiilimäen nykyisen viilennys – ja lämpökeskuksen yhteyteen. Investointi pitää sisällään kaksi 850 kuutiometrin energiavarastoa, joita voidaan käyttää sekä lämmitys- että viilennysenergian varastointiin. Pori Energia on päättänyt rakentaa uuden energiavaraston vastatakseen viilennysverkon merkittävän asiakkaansa, Satasairaalan, kasvavaan viilennystehon tarpeeseen.

”Vertaillessamme eri tuotantomuotoja tulimme siihen lopputulokseen, että energiavarasto on kustannustehokkain vaihtoehto. Meidän ei tarvitse rakentaa tuotantokapasiteettiamme vastaamaan huippuviilennystarvetta, vaan voimme varastoida viilennysenergiaa pienemmän kulutuksen aikana ja vastaavasti käyttää sitä tasaamaan kulutuspiikkiä. Tällaista sekä lämmityksen että viilennyksen energiavarastoa ei tietojemme mukaan löydy vielä mistään muualta maailmasta. Samoja säiliöitä käytetään siis niin lämpimän kuin viileän energian varastointiin”, kertoo Pori Energian energiapalveluiden kehityspäällikkö Merja Heliniemi.

Investointipäätös energiavarastohankkeesta tehtiin marraskuussa 2021 ja nyt hankkeelle on saatu rakennuslupa, jota varten kuultiin Tiilimäen alueen asukkaita ja toimijoita. Investointi on arvoltaan yli miljoona euroa.

Energiavarasto säästää niin luontoa kuin rahaakin

Energiaa varastoimalla voidaan tasata kulutushuippuja ja leikata energian huipputuotantoa, mikä tarkoittaa pienempää tuotantokapasiteetin tarvetta ja tuotantokoneiden suurempaa huipunkäyttöaikaa.

”Varastoinnin avulla tuotamme energiaa mahdollisimman tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Energiavarastot mahdollistavat myös tuotannon optimoinnin; sähkön hinnan ollessa korkea, voidaan jäähdytys- tai lämmitystehoa ajaa akusta, ja vastaavasti ladata sitä, kun sähkön hinta on matala”, kertoo energiavarastoprojektin vetäjä Markku Santikko Pori Energian energiapalveluista.

Suunnitellun energiavaraston teho on jäähdytyskäytössä 1 MW ja lämmityskäytössä 20 MW. Energiavarastot ovat 26 metriä korkeita lieriöitä, joiden ulkohalkaisija on seitsemän metriä. Energia varastoidaan niissä veteen lyhytaikaisesti muutamien tuntien ajaksi.

Viilennysenergiavarasto otetaan käyttöön keväällä 2023

Hankkeessa on käynnissä hankintojen kilpailutus sekä toteutussuunnittelu sähkö/automaatio- ja prosessisuunnittelun osalta. Suunnitellun aikataulun mukaan rakennustyöt aloitetaan kesällä, varsinaiset energiavarastosäiliöt on tarkoitus asentaa lokakuussa 2022. Tuotantokäytössä viilennysenergiavaraston on tarkoitus olla keväällä 2023, lämmitysenergian varastointi alkaa vuoden 2023 aikana.

Lisätiedot

Kehityspäällikkö, Pori Energia, merja.heliniemi@porienergia.fi, 044 701 2122
Projektipäällikkö, energiavarastohanke, Pori Energia, markku.santikko@porienergia.fi, 044 701 2345
Valokuvapyynnöt: Riikka Kaukosalmi, viestintäsuunnittelija, riikka.kaukosalmi@porienergia.fi, 044 701 2125