Kaikki uutiset

Kaupunkiverkkoyhtiöt: KV11-yhtiöiden yhteinen lausunto jakeluverkkojen hinnoittelun valvontamenetelmistä

Verkon arvo

Verkon arvostusmenetelmänä on käytettävä ensimmäisen suuntaviivaluonnoksen mukaista verkon arvostustapaa viimeisimmässä muutosehdotuksessa esitetyn arvostustavan sijaan. Tätä perustelemme seuraavasti:

• Koko sähköverkko on arvostettava uusimman yksikköhintaluettelon ja sen yksikköhintojen mukaan, koska uusin yksikköhintaluettelo kuvaa tarkimmin verkon tosiasiallista rakennetta ja sen rakentamiskustannuksia eri toimintaympäristöissä. Mikäli verkon arvo jäädytettäisiin tehtäisiin seuraavat perustavaa laatua olevat virheet:
  • Käyttämällä vanhan yksikköhintaluettelon mukaista rakennetta, yhtiöiden verkon arvot eivät huomioisi oikealla tavalla käytetetyjä teknisiä toteutustapoja, komponettivalintoja ja investointien toimintaympäristöä, jossa verkon rakentaminen on tehty. Riskinä olisi mahdollisuus merkittävään verkon ali/yliarvostamiseen (riippuen yhtiöstä) sekä yhtiöiden eriarvoiseen kohteluun. Näkemyksemme mukaan uusi yksikköhintaluettelo on selkeä parannus aiempaan verrattuna, mutta yksikköhintaluettelon tarkentamista pitää jatkaa myös tulevaisuudessa ja käyttää aina viimeisintä tietoa verkon arvon määrittämisessä.
  • Käyttämällä vuoden 2023 yksikköhintoja, jotka on selvitetty vuonna 2021 ja jotka vastaavat tyypillisesti vuoden 2019 ja 2020 investointikustannuksia, päädytään verkon arvon aliarvostamiseen, sillä juuri näinä vuosina investointikustannukset ovat olleet minimissään johtuen sekä (1) suurista muutaman yhtiön toteuttamista investointiprojekteista, joissa on saavutettu merkittäviä, kertaluontoisia skaalaetuja että (2) urakointimarkkinan epäterveestä kilpialutilanteesta, joka johti kestämättömän alhaisiin hintoihin ja joidenkin urakointiyhtiöiden konkurssiin. Mittaluokka aliarvostukselle saadaan kun verrataan vuosien 2016 ja 2022 yksikköhintoja. Karkeasti aliarvostuksen suuruus on noin 15 %, kun tarkastellaan koko toimialaa keskimäärin.
• Ensimmäisen suuntaviivaluonnoksen mukainen verkon arvostaminen tosiasialliseen senhetkiseen jälleenhankintahintaan mahdollistaa täysimääräisesti korvausinvestointien rahoittamisen jälleenhankinta-arvosta lasketun tasapoiston kautta. Tässä tilateessa, jossa yhtiöiden on investointava voimakkaasti puhtaan siirtymän toteuttamiseen sekä yhteiskunnan sähköistymiseen liikenteen, teollisuuden ja lämmityksen osalta, on erittäin tärkeää, että yhtiöt voivat rahoittaa edes korvausinvestointinsa täysimääräisesti tasapoistojen avulla. Yhtiöt joutuvat joka tapauksessa rahoittamaan itse verkon laajentamis- ja parantamisinvestoinnit niin toimitusvarmuuden parantamiseksi kuin siirtokapasiteetin lisämiseksi. Mikäli verkon arvo jäädytettäisiin käyttämällä vuoden 2023 yksikköhintaluettelua, seuraisi siitä seuraavat ongelmat:
  • Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä yhtiöt velkaantuisivat, koska yhtiöillä ei olisi riittävää tulorahoitusta korvausinvestointien tekemiseen. Tämän hillitsemiseksi yhtiöiden olisi leikattava investointejaan, mikä vaarantaisi yhteiskunnan puhtaan siirtymän, sähköistymiskehityksen ja siirtäisi toimitusvarmuustavoitteiden saavuttamisen 2030-luvulle.
  • Pitkällä aikavälillä yhtiöiden toimintaedellytykset vaarantuisivat velkaantumisen seurauksena, minkä lisäksi alhainen tuotto investoinneille vähentäisi yhtiöiden omistajien kiinnostusta kehittää yhtiöitä yhteiskunnan vaatimusten mukaiseksi ja johtaisi mittavan korjausvelan syntymiseen.

Lisäksi todettakoon, että esitetyt muutokset verkon arvon oikaisutapaan ovat selkeästi vastoin sähkömarkkinalain perusteluita (HE 20/2013 24§ perustelut), joissa todetaan: ”Hinnoittelun kohtuullisuuden valvonta perustuisi yritysten sähköverkko-omaisuuden todelliseen käyttöarvoon, joka kuvaa yrityskohtaista markkina-arvoa.”

Kohtuullinen tuottoaste

Kohtuullisen tuottoasteen määrittämisen osalta markkinariskipreemio on määritettävä vuosittain kunkin vuoden huhti-syyskuun keskiarvojen perusteella. Tämän lisäksi velattoman beetan ja vieraanpääoman riskipreemion määrittelyssä on käytettävä vertailuaineiston mediaania, kuten ensimmäisessä suuntaviivaluonnoksessa on esitetty. Perusteluina edellä mainitulle ovat:

• Markkinariskipreemion kehitys on kiinteästi riippuvainen rahamarkkinoiden yleisestä kehityksestä kuten riskitön korkokin. Täten on loogista, että markkinariskipreemio määritetään samoin periaattein vuosittain kuin riskitön korko ja maariskipreemio. Mikäli markkinariskipreemio kiinitettäisiin kerralla neljäksi vuodeksi, olisi tässä merkittävä riski siitä, että valvontajakson lopussa sen arvo ei vastaisi todellista markkinatilannetta.
• WACC-parametrien määrittämisessä käytetty vertailujoukko on erittäin suppea ja siten niistä johdetut ylä/alakvartiilit kuvaavat käytännössä vain kahden yhtiön tietoja. Täten kvartaalien käyttämisessä on merkittävä riski yli/aliarvostamiselle ja virheelliselle lopputulokselle.
• WACC-parametrit ovat toisiinsa kytkeytyneitä. Esimerkiksi yhtiön velkaantuminen vaikuttaa sen luottoriskipreemioon (=vieraanpääoman riskipreemio), joten on täysin epäloogista, että osa parametreistä määritetään mediaaneista ja osa yläkvartaaleista ja osa alakvartaaleista.
• Vieraanpääoman riskipreemion osalta on vielä todettava, että se on erittäin riippuvainen yhtiön luottoluokituksesta ja mikäli regulaatioriskit toteutuvat, johtaa se tosiasillisesti vieraan pääoman riskipreemion kasvuun.

Investointikannustin

Investointikannustimen vuosittainen hyödynjakomalli on poistettava ja säilytettävä nykyisen valvontamenetelmien periaate. Mikäli hyödynjakomalli sisällytetään investointikannustimeen, on sen oltava symmetrinen sekä hyödyn- että haitanjaon osalta (kuten tehostamis- ja laatukannustin) ja kannustimen tarkastelu on tehtävä koko valvontajakson ajalta (kuten jousto- ja innovaatiokannustin).  Investointikannustimen hyödynjakomallin tarpeettomuutta voidaan perustella seuraavasti:

• Hyöty asiakkalle syntyy joka tapauksessa aina kun yksikköhintaluettelo päivitetään eli toimialan tuottavuuden kehitys siirretään valvontajakson pituisen viiveen jälkeen täysimääräisesti asiakkaalle.
• Ilman hyödynjakomallia yhtiöillä on suurempi kannuste parantaa toimintaa, jolloin asiakkaat hyötyvät enemmän aina kun yksikköhintaluettelo päivitetään.
• Käsittääksemme tarve hyödynjaolle on syntynyt todennäköisesti sen takia, että aiemmin jotkut yhtiöt ovat pystyneet rakentamaan verkkoaan selvästi alle yksikköhintojen. Merkittävänä syynä tähän on ollut se, että yksikköhintaluettelo ei ole ollut aiemmin riittävän tarkka. Nyt asia korjautuu sillä, että uusi yksikköhintaluettelo aiempaa tarkempi.
• Vuosittainen hyödynjakomalli luo keinotekoisen kannusteen yhtiöille yrittää tasata investointitehokkuutta. Tämä osaoptimointi on lopulta asiakkaiden edun vastainen, sillä se ei kokonaisuudessaan johda parhaaseen tuottavuuteen.

Tehostamiskannustin

Tehostamiskannustimen osalta on todettava, että se ei vastaa etukäteisvalvonnan hyviä periaatteita, koska tehokkuusrintama tullaan esitimoimaan vasta puoli vuotta valvontajakson alkamisen jälkeen. Täten yhtiöillä ei ole tosiasillista tietoa, millasin kontrolloitavin operatiivisin kustannuksin heidän pitäisi pystyä toimimaan vuonna 2024 eikä heillä ole edellytyksiä tehdä edes karkeaa arvioita tulevien vuosien sallituista kontrolloitavista operatiivisista kustannuksista.  Samoin haluamme tuoda esille, että lakisääteiset tehtävät lisäävät huomattavasti verkkoyhtiöiden operatiivisia kustannuksia kuudennella ja seitsemännellä valvontajaksolla, joten yleiselle tehostamistavoitteelle ei ole perusteita kummallakaan valvontajaksolla.

Purkukustannukset

Purkukustannusten osalta on meneteltävä nykyisten valvontamenetelmien mukaisesti. Tätä perustelemme seuraavasti:

• Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (KHO: 2018:67) mukaisesti korvausinvestointien purkukustannukset on tiliöitävä taseeseen: ”Vanhan rakennuksen purkukustannuksilla […] on katsottava olevan yhteys suoraan ja välittömästi nyt kysymyksessä olevaan toimintaan, jossa yhtiöllä on tarkoitus rakentaa purettavan rakennuksen tilalle uudisrakennus. Purkukustannusten on katsottava olevan osa arvonlisäverolain 31 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettua kiinteistöön kohdistuvaa rakennustyötä.”
• Energiaviraston omassa ohjeessa liiketoimintojen eriyttämisestä (8.12.2023) sivulla 36 mainitaan seuraavaa: ”Verkkokomponenttien purkukustannukset voidaan katsoa investoinneiksi, jos purettu komponentti korvataan uudella. Jos purettua komponenttia ei korvata uudella, purkukustannukset katsotaan kuluksi.”
• Kuudennelle valvontajaksolle estimoitava tehokkuusrintama, joka perustuu vuosien 2016–2022 dataan, ei sisällä korvausinvestointien purkukustannuksia kontrolloitavina operatiivisina kustannuksina, joten vastaavasti kuudennella valvontajakson tehostamiskannustimessa ei voida edellyttää, että kontrolloitavat operatiiviset kustannukset sisältäisivät sellaisia kustannuksia, joita ei ole sisällytetty vertailutason määrittävään rintamaan.