Quo vadis, EU?
Alva-yhtiöiden kehityspäällikkö Risto Ryymin pohtii EU:sta tulevan lainsäädännön vaikutuksia ja sitä, miten energia-alalla on vaikeuksia sopeutua politiikan nopeisiin suunnanmuutoksiin. Jo päätetyn lainsäädännön yhteisvaikutukset ovat edelleen näkemättä, kun EU:ssa on jo painetta keventää sääntelyä ja korostaa kunnianhimoa kilpailukyvyn vahvistamisessa ilmastotavoitteiden sijaan.
Kuluva vuosi on energia-alalle jälleen kerran Supervuosi. Meillä Supervuosi konkretisoituu edellisen komission Vihreän kehityksen ohjelmaan kuuluneen massiivisen ”Fit for 55 (FF55)” -valmiuspaketin kansalliseen toimeenpanoon. Osa FF55-paketin lainsäädännöstä on jo sisällytetty osaksi kotimaan lainsäädäntöä, osa edennyt hallituksen esityksenä eduskuntaan ja loputkin ovat joko lausunnolla tai lainsäädäntöputkessa ministeriöissä. Tulossa ovat vielä ainakin bioenergian kestävyyslain, energiatehokkuuslain ja rakentamislain päivitykset, LULUCF-asetuksen velvoitteiden ja kansallisen ilmastolain tavoitteiden arvioinnit sekä FF55:n ulkopuolisten lakien, kuten ennallistamis- ja metsäkatoasetuksen toimeenpanot. Miten energiayhtiöiden toimintaympäristö muuttuu ja minkälaiseksi toiminta muovautuu, kun unionin lait ja asetukset ovat täysimääräisesti käytössä? Jännitettävää riittää.
Uusi komissio, uudet tuulet
Meneillään olevaa Supervuotta täydentää uusi komissio omine tavoitteineen. Jos edellinen komissio vannoi vihreän kehityksen nimeen, nykyinen komissio liputtaa kestävän vaurauden ja kilpailukyvyn sekä niiden palauttamisen puolesta. Ensitöikseen uusi komissio julkaisi ”Kilpailukykykompassin”, jonka tavoitteena on parantaa EU:n kilpailukykyä, nopeuttaa päätöksentekoa, parantaa laatua, yksinkertaistaa unionin lainsäädäntöä ja poistaa hajanaisuutta.
Putkesta on jo tullut ”Puhtaan teollisen kehityksen ohjelman” ja ”Edullisen energian toimintasuunnitelman”, jotka ovat osaltaan jatkumoita edellisen komission ”Euroopan vihreän kehityksen ohjelmalle.” ”Omnibus I” – lakiehdotuksessa tavoitteena on merkittävästi yksinkertaistaa mm. CSRD-direktiivissä yrityksille sälytettyjä kestävyysraportointivaatimuksia. Vielä ennen kesää komissiolta odotetaan ehdotusta EU:n ilmastolain päivitykseksi, missä tähtäimenä on vähentää EU:n kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 90 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2040 mennessä. Loppuvuonna on odotettavissa teollisuuden vähähiilisyyttä vauhdittava säädös, biotalousstrategia sekä maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloutta (LULUCF) koskevan asetuksen ja kansallisia päästövähennysvelvoitteita koskevan direktiivin arvioinnit.
Quo Vadis, EU?
Rapatessa roiskuu, sanotaan. EU on ollut toimissaan tähän asti varsin suoraviivainen ja ennustettava. Aiemmin on riittänyt sektorikohtaisten strategioiden ja toimintasuunnitelmien analysointi. Niiden perusteella on perusteella pystynyt suhteellisen tarkasti arvioimaan tulevia poliittisia linjauksia ja tavoitteita sekä ennakoimaan toimialan tulevaa lainsäädäntöä. Nyt näyttää siltä, että perinteinen käytännönläheisyys on korvautunut kunnianhimoisella optimismilla. Lainsäädännön yhteydessä tehtävät vaikutusanalyysit, eli mitä uutta hyvää säädöksillä saadaan aikaan, ovat vakuuttavia ja kattavia. Sen sijaan vaativuusanalyysit, eli mitä tarvitaan ja vaaditaan uuteen todellisuuteen pääsemiseksi, loistavat poissaolollaan. Näyttäisi siltä, että lainvalmistelua vie eteenpäin periaate, että ”ensin hutkitaan, sitten asia tutkitaan”. Useita asioita jätetään jälkihoidon varaan eli kokemusten perusteella lakien sisältöä aletaan tarkastelemaan uudelleen ja muuttamaan tarvittaessa suuntaan tai toiseen – rajustikin.
Esimerkkinä tästä käy EU:n neuvoston puheenjohtajamaa Puolan esitys, joissa kehotetaan Euroopan komissiota esittämään vielä tänä vuonna uusi ”omnibus”-paketti energialainsäädännön yksinkertaistamiseksi. Avaus on tervetullut, mutta kiinnostaisi tietää, ovatko kunnianhimoiset ilmastotavoitteet vaihtumassa kunnianhimoisiksi kilpailukykytavoitteiksi ja jos ovat, mistä päästä edellisen komission luomien lakien ja normien purkutalkoot aiotaan aloittaa?
Investointivaltaiselle energia-alalle, politiikan ja lainsäädännön jatkuvat muutokset ovat myrkkyä. Vaikka ilmastonmuutoksen ja luontokadon pysäyttämisen tavoitteet ovat kaikille alan toimijoille selviä, tiet tavoiteisiin pääsemiseksi ovat päivä päivältä vähintäänkin usvaisia, ellei jopa sumuisia. Poliittiselta päättäjältä ja lainsäätäjältä unohtuu usein, että energia-alakin toimii kvartaalitaloudessa, sillä erotuksella, että kvartaalin pituus on kolmen kuukauden sijaan 25 vuotta. Ei riitä, että tavoitteet ovat selviä komission toimikauden eli viiden vuoden ajan.
Kun ei voida ennustaa, on varauduttava
Järkevä päätöksenteko perustuu tulevaisuuden näkymien muodostamiseen ja niiden keskinäiseen vertailuun. Viimeistään siinä vaiheessa, kun toiminnan järki ja vallitsevat lainalaisuudet eivät toimi johdonmukaisesti, on kiire muodostaa kuvaa tulevasta ja alkaa muuttua sen mukana. Tähän on tarjolla lukuisia eri apuvälineitä ja viitekehyksiä. Niiden avulla erilaisten kehityskulkujen analysointi mahdollistuu tai ainakin selkeytyy. On helpompi varautua, kun tunnistaa vaihtoehtoisia kehityksen polkuja. Kaikkein huonoin vaihtoehto on pistää päätä syvemmälle pensaaseen ja jäädä odottamaan mitä tuleva tuo tullessaan. Riskit ehtivät realisoitua ja taakse jää vain kasa menetettyjä mahdollisuuksia.
Vanhan kiinalaisen viisauden perusteella ”Tuhannen lin matka alkaa yhdestä askeleesta – joka harkitsee seuraavaa askeltaan liian kauan, seisoo koko ikänsä yhdellä jalalla.” Tämä pätee edelleenkin.
Risto Ryymin
kehityspäällikkö
Alva-yhtiöt Oy