Esa Lindholm: Tulevaan talveen varaudutaan – energiakriisi ei ole vielä ohi
Sopeutuminen energian tuonnin loppumiseen Venäjältä on vielä kesken. Sähköpulan todennäköisyys on pienentynyt tuuli- ja ydinvoiman käyttöönoton myötä, mutta polttoaineniukkuus vaivaa lämmöntuottajia tulevanakin talvena.
Energiamarkkina meni sekaisin Venäjän hyökkäyssodasta seuranneiden molemminpuolisten pakotteiden vuoksi. Markkinan häiriöalttiutta lisäsi vihreä siirtymä, jota oli toteutettu ohjaamalla tuotantoa romutettavaksi ennen kuin uutta oli ehditty rakentaa tilalle. Eurooppalaisena esimerkkinä tästä toimii Saksan ydinvoiman alasajo, kotimaisina saavutuksina lauhdevoimalaitosten purkaminen ja turvetuotannon alasajo. Jälkimmäistä vielä kiihdytettiin maksamalla tuotantolaitteiden romutuspalkkioita Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Suomen energiapolitiikka pärjäsi kokonaisuutena kuitenkin kansainvälisessä vertailussa hyvin, mistä osoituksena IEA:n maa-arvioinnin hiljattain julkistetut tulokset.
Energia-ala selvisi viime talvesta pelättyä paremmin. Kuluttajien ja elinkeinoelämän kriisitietoisuus ja energian hintojen voimakas nousu johtivat energian säästöön. Lämmin talvi auttoi säästötalkoissa. Venäjän polttoainetuontia pystyttiin korvaamaan tuonnilla muualta maailmasta.
Kivihiilen ja polttoöljyn tarina kaukolämmön tuotannossa oli lopuillaan jo ennen Ukrainan sotaa. Energiasodan suurin uhri taitaa olla maakaasu. Fossiilinen polttoaine sekin ja Euroopassa vahvasti Venäjään kytkeytyvä. Keski-Eurooppa tosin näyttäisi rakentavan osittain uuden maakaasuinfrastruktuurin Venäjän tuonnin jäätyä pois. Nähtäväksi jää, miten pysyvä vaihe tämä on.
Päättyneen talven osalta voidaan huokaista helpotuksesta, mutta ensi talvikin on tulossa. Kohta on juhannus, minkä jälkeen illat alkavat pimetä. Kotimaisen biopolttoaineen sekä turpeen paras kuivumiskausi on juhannukselta ohi, joten kesäkuun lopulla voidaan tehdä ensimmäisiä arvioita tulevan talven polttoainetilanteesta. Turve nähtiin Ukrainan sodan alettua osaratkaisuksi tulevaan vaikeaan tilanteeseen. Toisin kuitenkin kävi. Turvetuotannon laskevan kurssin kääntäminen alkaa olla myöhäistä. Ennen kaikkea päästökauppa on tehnyt turpeen käytöstä kannattamatonta. Valtio on vauhdittanut turpeen alasajoa veroratkaisuillaan. Ohjaus on otettu toimialalla tosissaan.
Konsulttiyritys Afry selvitti alkuvuonna kotimaisten polttoaineiden riittävyyttä perustuen polttoaineiden kysyntä- ja tarjontaskenaarioihin. Energiayhtiöiden ja alan järjestöjen teettämän selvityksen perusteella arvioitu energiapuun tarjonta ja turpeen tuotantomahdollisuus eivät riitä kattamaan polttoaineiden kysyntää lähivuosina.
Ukrainan sodan aiheuttama häiriö vaikuttaa energian tuotantoon vielä ainakin tulevana talvena. Polttoainetarjonnan pienenemisestä aiheutunut kustannusvaikutus ei ole vielä kaikkialla mennyt kaukolämmön hintoihin, sillä kustannusnousua on voitu kompensoida sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa sähköstä markkinoilta saadulla hinnalla. Sähkön hinnat ovat laskeneet eikä nousunäkymää ole, mikä aiheuttaa painetta kaukolämmön hinnalle.
Kaukolämpöyhtiöt ja teollisuus reagoivat niukkuutta tarjoavaan polttoainemarkkinaan siirtymällä sähkön käyttöön lämmön tuotannossa. Kaukolämmitysjärjestelmä näyttää voimansa ja muuntautumiskykynsä tilanteessa, jossa sääriippuva sähkön tuotanto lisääntyy niin, että välillä sähkö ei maksa mitään ja kohta jo pelätään kiertäviä sähkökatkoja tuotannon vähyyden vuoksi. Vetytalouden ja muiden sähkön varastointitekniikoiden ollessa vielä pikemminkin seminaarien ja soveltuvuusselvitysten aiheena kuin käytännön projekteina, ovat energiayhtiöt tilanneet satojen megawattien edestä sähkökattiloita lämpöä tuottamaan.
Metsänomistajille polttoaineniukkuudesta johtuva hintojen nousu on avannut mahdollisuuden hoitaa nuoren metsän harvennusrästit kuntoon ja myydä harvennuspuu energiakäyttöön. Polttoaine-epätasapaino ei voi jatkua pitkään, vaan lämmitysmarkkina hakee uuden asennon. Siksi metsänomistajien kannattaa hyödyntää suotuisa markkinatilanne nyt.
Esa Lindholm
Hallituksen jäsen | Energiakaupungit ry
Toimitusjohtaja | Kuopion Energia Oy
—
Tässä juttusarjassa Energiakaupungit ry:n hallituksen jäsenet eli jäsenyhtiöiden toimitusjohtajat kirjoittavat ajankohtaisista ja kiinnostavista energia-alan ilmiöistä ja teemoista. Juttusarjaa julkaistaan syksystä 2022 alkaen noin kerran kuukaudessa. Lisätietoja juttusarjasta ja eri kirjoitusten teemoista saat toiminnanjohtaja Aku Aarvalta.
Tutustu Energiakaupunkien hallitusohjelmatavoitteisiin:
https://energiakaupungit.fi/eduskuntavaalit/